Vuoden tietoturvaopinnäytetyö -palkinnot Lauri Kiiskelle ja Matti Laaksolle

 

22.9.2011 Julkaisuvapaa klo 19.00

Suomen suurin tietoturvallisuusalan organisaatio Tietoturva ry on palkinnut vuoden parhaina tietoturva-aiheisina opinnäytetöinä yliopistosarjassa Aalto-yliopiston Lauri Kiisken ja ammattikorkeakoulusarjassa  Turun AMK:n Matti Laakson opinnäytetyöt.

Lauri Kiisken työssä "IP-based Penetration Testing Tools" vertailtiin verkkopohjaisen tunkeutumisen testaamiseen käytettäviä välineitä ja niiden ominaisuuksia. Työ on laadittu Aalto-yliopiston Teknillisessä korkeakoulussa ja sen valvojana on toiminut tietoliikenneohjelmistojen professori Tuomas Aura sekä ohjaajina dosentti Sasu Tarkoma ja diplomi-insinööri Liia Sarjakoski.

Palkintoraadin arvion mukaan Kiisken työ oli selkeä ja johdonmukainen insinöörityö, jossa kirjoittajan oma osuus työstä on suuri, vaikka työssä käytettiin yleisesti tunnettuja työkaluja ja haavoittuvuuksia. Palkinto myönnettiin työn selkeän tietoturvasisällön ja käytännöllisyyden vuoksi, opinnäytetyö on lisäksi saanut kiitettävän arvosanan.

Matti Laakson opinnäyte "PK-yrityksen tietoturvasuunnitelman laatiminen" laadittiin Turun ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa tietoliikenneyksikössä ja työn ohjaajana toimi yliopettaja Esko Vainikka. Työssä laadittiin ei-julkiselle toimeksiantajalle tietoturvaohjeistus, joka perustui alan normeihin ja hyviin käytäntöihin.

Palkintoraadin arvion mukaan Laakson työllä oli selkeä ja käytännöllinen rakenne sekä esitystapa. Työssä käytettiin tunnettuja kotimaisia lähteitä.

Kilpailu edistämässä kotimaista tietoturvaosaamista

Tietoturva ry myöntää vuosittain opinnäytetyöpalkinnon parhaasta tietoturva-aiheisesta opinnäytetyöstä. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita laatimaan laadukkaita tietoturvaa käsitteleviä opinnäytetöitä ja näin edistää suomalaista tietoturvaosaamista. Palkittava työ voi olla varsinainen tietoturvatutkimus tai tietoturvan käyttöä käsittelevä tutkimus. Opinnäytetyön palkinnon saajaa valittaessa arvioi-daan työn tietoturvasisältö, uutuusarvo ja käyttökelpoisuus, lisäksi arvosanan tulee lähtökohtaisesti olla kiitettävä tai erittäin hyvä.

Nyt toista kertaa järjestetyn kilpailun sarjat ovat pro gradu/diplomityö ja ammattikorkeakoululopputyö. Opinnäytetyön tuli olla hyväksytty viime vuoden kesäkuun ja tämän vuoden toukokuun välisenä aikana.

Palkinnot luovutettiin Kiiskelle ja Laaksolle tänään Tietoturva ry:n sääntömääräisen syyskokouksen yhteydessä Helsingissä.

Tietoturva ry järjestää kilpailun vuosittain yhdessä Tietotekniikan tutkimussäätiön kanssa. Säätiö jakaa vuosittain myös Vuoden tietotekniikkavaikuttaja -, Vuoden tietotekniikkatuote - ja Tietojenkäsittelytieteen väitöskirjapalkinnot.

Tietoturva ry lyhyesti

Tietoturva ry (Informationssäkerhet r.f., Finnish Information Security Association) on tietoturvallisuutta ja tietoturvatietoutta edistävä tietoturva-ammattilaisten ja ammattiyhteisöjen yhdistys. Tietoturva ry tukee jäsentensä ammattitaidon kehittämistä ja edistää hyvien tietoturvatapojen noudattamista tietoturvallisuu-den kaikilla osa-alueilla.

Yhdistys on noin 900 henkilöjäsenensä ja 50 yritys- ja yhteisöjäsenensä myötä Suomen suurin tietoturva-alan organisaatio. Vuosi 2011 on yhdistyksen 14. toimintavuosi. Tietoturva ry on Tietotekniikan liiton valta-kunnallinen jäsenyhdistys. Tietotekniikan tutkimussäätiö toimii Espoossa Tietotekniikan liiton yhteydessä.

Lisätietoja palkinnosta ja sen hakemisesta antaa Urpo Kaila (urpo.kaila (at) tietoturva.fi), puh. 040 517 4601 tai Juha Lappi (juha.lappi (at) tietoturva.fi).

Kuvamateriaalia palkitusta henkilöstä ja palkitsemistilaisuudesta on saatavissa osoitteessa: http://www.tietoturva.fi/tietoturva-ry/lehdistolle/kuvamateriaalia

Lisätietoa Tietoturva ry:n toiminnasta:

Sähköposti puheenjohtaja (at) tietoturva.fi tai tiedottaja (at) tietoturva.fi

Internet www.tietoturva.fi

 


Tietoturva ry:n vetovastuu vaihtui

Julkaisuvapaa 21.1.2011


Suomen suurin tietoturvallisuusalan organisaatio Tietoturva ry aloittaa
vuoden 2011 uuden puheenjohtajan luotsaamana. Yhdistyksen puheenjohtajana
aloittaa Juha Lappi Helsingistä. Päivätyönään Lappi toimii Deltagon Group
Oy:n vt. toimitusjohtajana.
Yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2008-2010 toiminut Pete Nieminen
jatkaa hallitustyöskentelyä hallituksen varajäsenenä. Nieminen on toiminut
vuoden alusta lukien myös Tietotekniikan liiton hallituksessa.

Varapuheenjohtajana yhdistyksessä aloittaa Urpo Kaila. Tietoturva ry:n 14.
toimintavuotena vuonna 2011 hallituksen jäseninä jatkavat Antti
Vähä-Sipilä, Jyri Ryhänen, Antti Laulajainen, Antti Pirinen ja Juha-Matti
Laurio. Uutena hallitusjäsenenä aloittaa Tommi Vänninen.

14. toiminatavuotenaan Tietoturva ry jatkaa aktiivista toimintaa
tietoturva-asioiden edistämisessä Suomessa, mm. järjestämällä
koulutustoimintaa, seminaareja ja erilaista yhteistoimintaa.

"Tietoturva on mahdollistaja, ei ongelma. Jos käyttäjistä ei tältä tunnu,
niin tällöin tietoturvatyössä ei ole onnistuttu parhaalla mahdollisella
tavalla. Taustalla voi olla esimerkiksi toimintaan sopimattomat
tietoturvakäytännöt tai käyttäjien ymmärryksen ja tietoisuuden puute",
toteaa tuore puheenjohtaja Juha Lappi.

"Toimivaan ja tietoturvalliseen lopputulokseen pääseminen ei olekaan
itsestäänselvyys, vaan se vaatii laaja-alaista näkemystä. Tähän liittyen
tarjoamme tietoturva-ammattilaisille ja tietoturvasta kiinnostuneille mm.
koulutusta, verkostoistumista ja keinoja vaihtaa kokemuksia hyvistä
käytännöistä toisten tietoturva-ammattilaisten kanssa", Lappi jatkaa.

Tietoturva ry lyhyesti

Tietoturva ry (Informationssäkerhet r.f., Finnish Information Security
Association) on tietoturvallisuutta ja tietoturvatietoutta edistävä
tietoturva-ammattilaisten ja ammattiyhteisöjen yhdistys. Tietoturva ry
tukee jäsentensä ammattitaidon kehittämistä ja edistää hyvien
tietoturvatapojen noudattamista tietoturvallisuuden kaikilla osa-alueilla.
Tietoturva ry on kansainvälisen CISSP-ammattisertifioinnin Suomen
virallinen yhteistyöorganisaatio ja SANS-organisaation paikallinen
tukiorganisaatio.
Tietoturva ry on yli 900 henkilöjäsenensä ja yli 50 yritys- ja
yhteisöjäsenensä myötä Suomen suurin tietoturva-alan organisaatio.
Tietoturva ry on Tietotekniikan liiton valtakunnallinen jäsenyhdistys.

Lisätietoa Tietoturva ry:n toiminnasta:
Sähköposti       Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Internet        www.tietoturva.fi

 



Valokuvia uudesta ja edellisestä puheenjohtajasta on saatavissa osoitteessa


Tietoturva ry:n logot:

http://www.tietoturva.fi/tietoturva-ry/lehdistolle

 

 

Tietoturva ry ja Arrow ECS Finland kasvattamaan tietoturvaosaamista

Lehdistötiedote 9.3.2011

Julkaisuvapaa

 


Tietoturvaan liittyvät haasteet ovat entistä monimuotoisempia ja suojautuminen vaatii ymmärrystä jatkuvasti muuttuvista tietoturvauhista. ICT-ratkaisujen tietoturvallinen käyttöönotto ja ylläpito vaativat tekijöiltään laaja-alaista näkemystä ja kokemusta.

Suomen suurin turvallisuusalan yhdistys Tietoturva ry ja Arrow ECS Finland ovat allekirjoittaneet EC- Council-koulutusyhteistyötä koskevan sopimuksen. Uuden yhteistyön tarkoituksena on kasvattaa tietoturva-osaamista Suomessa. 
EC-Councilin koulutustarjonta on valmistajariippumatonta laaja-alaista tietoturva-alan koulutusta.  Ensimmäiset, huhtikuussa Suomessa järjestettävät EC-Councilin koulutukset auttavat tietoturva-ammattilaisia ymmärtämään hakkerin ajattelutapaa  ja löytämään oikeita suojautumiskeinoja.

"Nyt tarjolle tulevat koulutukset täydentävät jo olemassaolevaa koulutustarjontaa  ja tuovat käytännönläheistä näkökulmaa", Tietoturva ry:n hallituksen puheenjohtaja Juha Lappi toteaa.

"Tietoturvariskin konkretisoituminen on pahimmillaan uhka koko liiketoiminnalle. Tietoturvan pitää olla osaavien ihmisten käsissä ja tähän tarvitaan laadukasta koulutusta", korostaa liiketoimintayksikön johtaja Jussi Juusela Arrow ECS Finland Oy:stä.

Lisätietoja:
Juha Lappi, hallituksen puheenjohtaja, Tietoturva ry, puh. 044 528 0892,  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Jussi Juusela, liiketoimintayksikön johtaja, Arrow ECS Finland Oy, puh. 050 349 6276, jussi.juusela@arrowecs.fi

Tietoturva ry (Informationssäkerhet r.f., Finnish Information Security Association) on valtakunnallinen tietoturvallisuutta ja tietoturvatietoutta edistävä tietoturva-ammattilaisten ja ammattiyhteisöjen yhdistys. Tietoturva ry tukee jäsentensä ammattitaidon kehittämistä ja edistää hyvien tietoturvatapojen noudattamista tietoturvallisuuden kaikilla osa-alueilla. Yhdistys järjestää tietoturva-alan koulutusta ja tapahtumia ja edistää ammatillista tietoturva-alan sertifiointia. Suomen suurimmalla tietoturva-alan yhdistyksellä Tietoturva ry:llä on noin 900 jäsentä ja se toimii Tietotekniikan liitto ry:n jäsenyhdistyksenä.
www.tietoturva.fi



Arrow Enterprise Computing Solutions (Arrow ECS) on yksi maailman suurimmista IT-alan maahantuojista. Sillä on yli 70 valmistajan edustukset sekä runsaat 18 000 jälleenmyyjäkumppania. Suomessa Arrow ECS tunnetaan vahvana maahantuojana, joka kykenee tarjoamaan myös IT-ratkaisujen rakentamisessa tarvittavaa asiantuntevaa suunnittelu- ja koulutusapua. Espoossa toimivan Arrow ECS:n palveluksessa on Suomessa noin 50 IT-alan ammattilaista. Yhtiön pääkonttori on Melvillessa USA:ssa ja sillä on toimintaa yli 50 maassa. www.arrowecs.fi

EC Council järjestää valmistajariippumattomia tietoturvakursseja, esimerkiksi Certified Ethical Hacker (CEH), Computer Hacking Forensics Investigator (CHFI), EC-Council Certified Security Analyst (ECSA) ja EC-Council Certified Security Officer (ECSO).

The International Council of E-Commerce Consultants (EC-Council) on sähköisen kaupankäynnin ja tietoturva-ammattilaisten sertifiointiin keskittynyt organisaatio. EC-Council on kouluttanut yli 80 000 henkilöä ja sertifioinut yli 30 000 tietoturva-alan ammattilaista mm. seuraavista organisaatioista: Yhdysvaltain armeija, FBI, Microsof, IBM ja YK. Koulutusta on tarjolla yli 60 maassa yli 450 koulutuskumppanin toimesta.

Valokuva sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta on saatavissa osoitteessa
http://www.tietoturva.fi/tietoturva-ry/lehdistolle/kuvamateriaalia

Tietoturva ry:n logot:
http://www.tietoturva.fi/tietoturva-ry/lehdistolle